Palaan blogin ääreen monen vuoden takaa. Vaikka ajatus on ollut joskus oli räjäyttää pään sisältö jo aiemmin tekstiksi.
Jaloissa härää kaksi siemennettyä neliraajaista ja avopuoliso, eli vakituinen tyttöystävä sekä isäntänsä näköinen hurtta. Lisäksi taannoin laitoin paperit pöydälle aiemmassa työpaikassa ja siirryin tuottavampaan työhön - eli "tee vähemmän, antsaitse enemmän" -mentaliteettillä jatketaan.
Kirjoituksia yritän paukuttaa lähinnä perheen yhteiselämästä, koska kaikki perheelliset tietävät kuinka ylimääräistä aikaa jää pienten lasten kanssa. Yritän tasapainotella kodin ja työn välisellä vitutuksella.
PS. uudistin samalla ulkoasunkin. Aika saakelin hienohan siitä tuli.
Jäälautalla haikaileva,
Jääkarhunen
>> Juno feat. Janna & Gracias - Kuuluuks