Helvetistä itään

Seison Aleksanterinkadulla erään rakennuksen kulmassa. Aurinko paistaa, on kesäinen ilma. Siristän silmiäni ja seuraan kadun tapahtumia.

On hauska seurata ihmisten tekemisiä ja kiirettä vilkkaalla kadulla. Kello on keskellä ruuhka-aikaa ja ihmisten päät vilisevät päiden massassa. On pyöräilijää, joka tuskissaan yrittää ohittaa ihmismassan muuria kenenkään väistämättä tai antamatta tilaa. Rullaluistelija vaikean näköisesti taituroi täristen mukulakivillä, välittämättä luultavammin syntyvästä aivovauriosta. Taksit hönkäilevät ja tööttävät päättömästi juoksenteleville jalankulkijoille. Raitiovaunun kuljettaja pohtii ajaako päälle, tööttääkö vai myöhästeleekö aikataulusta.

Katu on hektinen. Hetken jaksan seurata sen tapahtumia kunnes suljen silmäni ja nautin vihdoin lämpimästä auringosta.

En vieläkään ole tottunut pääkaupunkiseudun oloihin. Sen kiireeseen ja hektisyyteen, vaikkakin se samainen asia tekee omasta työstä paljon mielenkiintoisempaa.

Kuitenkin enemmän pidän näistä asetetuista stereotypioista. On niitä Taneli Tenuja, Niilo Narkkeja, Alimuhammadjihadjihadrintintinejä, Pekka Perus-Suomalaisia, Muhamed Mustamiehiä, Martta Mummoja ja Birgitta Bisnesnaisia.

Olennaista on tietysti myös se missä asuu.

Itä-Helsinki on vieläkin stereotypioiden aarremaa. Jo astuminen Vuosaaren metroon esittää komean rivin kyseisiä tapauksia, puhumattakaan Mellunmäen metrosta.

Ok, paljastan asuvani Itä-Helsingissä. Linnani on kuitenkin nykyisin lähellä Vantaan rajaa, kaukana sivistyksestä, keskellä viidakon lakeja. Ajattelin muuttaessani, että joudun vielä puukotuksen, pahoinpitelyn tai raiskauksen (vaikka mies olenkin) uhriksi. Harmikseni, stereotypiat on kaikonnut asuinalueeltani. Tämä näyttää olevan normaali lähiö. En olisi uskonut. Pyöräkin on vielä tallella...

Kuulen, näen ja koen täällä kuitenkin enemmän sellaista mitä vaan muualla Suomea juurikaan et näe.

Lomaa odotellessa,

Jääkarhunen


>> Kotiteollisuus - Helvetistä itään