Jääkarhunen pulassa! Kesä lähestyy ja jääkarhusen jäätiköt sulaa, on kuitenki aika nauttia auringosta.
Eipä tässä noin ruusuista ole kuitenkaa ollu. Huomasin erään uuden ominaisuuden itsessäni. Sain kyseisellä ominaisuudella pahoitettua tärkeimmän ihmisen elämässäni.
Tuntuu, että kuljen tietyissä asioissa mustat sukat jalassa.
Keskustelimme eräs ihana päivä tuon kauniimman osapuolen kanssa sitä sun tätä sekä yllättäen seksistä. Juttuhan jotenkin sitten kääntyi molempien vanhoihin kumppaneihin. Vaikka näistä en halunnut keskustella tai tietää, kysyin silti ja sain harmikseni myös vastauksen jota en todellakaan halunnut kuulla.
Vastaus asetti tyttöni silmissäni asemaan, jota olen aina halveksinut ja vastustanut. Lapsesta lähtien kotonani opetettiin arvostamaan miehenä naista. Naista ei voi eikä saa esineellistää. Se mitä tyttöni on tehnyt jääköön mielikuvituksen varaan, mutta sen arvo minulle oli kuitenki juuri päinvastainen kuin minulle oli opetettu. Se teki minut ärtyisäksi, ehkä jopa mustasukkaiseksi tai katkeraksi.
Omalla käyttäytymiselläni sitten sain molempien päivän ohjautumaan huonompaan päin sekä ajamaan ajatukset ristiriitaisiksi. Välimme kylmeni hetkeksi. Tunsin heti jo tapahtuman jälkeen katumusta asiasta. En kuitenkaan olisi halunnut luovuttaa, onhan ajatusmaailmani täysin erilainen ja haluan pitää siitä kiinni.
Ajatellaan kuitenki asiaa vähän tarkemmin. Mitä järkeä on ajatella moisia? Jos kyseessä on oma rakas, voiko nämä asiat vaikuttaa rakkauteen? Ei.
Rakkaus voitti mielipiteeni vaikka jääräpäinen välillä olenkin. Olen onnellinen siitä.

Katuvainen rakastunut,
Jääkarhunen
>> Rihanna - Hate That I Love You feat. Ne-Yo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti