Ensimmäinen. Päätin, etten tule enään kirjoittamaan juurikaan vuosia tapahtuneista tarinoista vaan pyrin hieman ajankohtaistamaan asioistani. Olkoon tämä vaikka Jääkarhunen Vol. 2.
Stoorin aika.
Okei. Poikien kanssa pyöritelty viimeaikoina keskustelua naisista ja parisuhteista. Aiheena tietysti ovat olleet tissit, pillu ja seksi. Noh - ei nyt sentää pelkästään niistä, mutta kuitenki suurimmaksi osaksi on höpisty. Mukava aihe. Mielenkiintoinen.
Enimmäkseen se on ollut valittamista. Tisseistä, pilluista ja seksistä. Kaikki on nykyään aivan perseestä. Tissit on liian pienet, pillu on kuin kuningaslepakko ja seksi on nyt vaan liian tavallista.
Tissit pitäisi olla pään kokoiset, pillu kuin pienellä oravalla ja seksi hurjaa kuin villein vuoristorata.
Mitä helvettiä?
Missä te jätkä ootte asunu koko elämänne?
Mistä moiset mielipiteet edes tulee?
Tietysti äijät kerskuvat, sillä kuinka he ovat kotona kuninkaita ja nainen on heidän nymfomaaninen seksiorja, tarjoilee oluet suoraan television eteen ja ottaa joka kerta elämäsi suihinotot sen jälkeen. Juuri niin. Se on vain toive tai oikeastaa vain haave, jota ei koskaan mainita ääneen.
Joka pojan silmästä näki kuinka valhe lensi kuin Seppo Rädyn keihäs. Totuus on toinen. Osalla kiilsi rengas nimettömässä ja osa oli vain pidempi aikasemmassa "onnellisessa" parisuhteessa. Nainen oli pelissä mukana.
Joka poika oli siis naisen kommennon alla. Esimerkkejä siitä kun joka kerta...
1) nainen soittaa, sen näkee pojista kuinka leuka iskeytyy automaattisesti rintaa vasten, ääni hiljenee ja puhelu loppuu hiljaisiin sanoihin "selvä. minä teen sen. minäki sinua". Tämän jälkeen leuka nousee nenän yläpuolelle ja ylpeä äänen säestyksellä kuulemme "ette kuules ikinä arvaa mitä tuo mun tyttö mulle tänä iltana lupasi!". Niin. Turpaan, jos ei kauppakassit ole kotiin tullessa kannossa.
2) nainen sanoo, tieto näyttää hakkautuvan päähän. Nöyristellään, pöyritellään silmiä ja hierotaan hikisiä käsiä. Tieto sisäistetään, kunnes palataan taas takaisin ja lauletaan sama virsi uudelleen... "ette kuules ikinä arvaa..."
Vaikka olet kuinka äijä, sinulle löytyy aina se kesyttäjä.
So. Back to basics. Antakaa sen mamman olla vittuimainen ja lahna, mutta antakaa ja tehkää mitä nainen haluaa ja luultavasti saatte joskus jotain takaisinki.
Siinä mitataan miehen kyvyt!

Isäntä,
Jääkarhunen
>> George Thorogood & The Destroyers - Bad To The Bone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti