PS. uudistin samalla ulkoasunkin. Aika saakelin hienohan siitä tuli.
Jäälautalla haikaileva,
Jääkarhunen
>> Juno feat. Janna & Gracias - Kuuluuks

Blogini on viettänyt hiljaiseloa jo hetken aikaa, ei siksi etteikö minulla olisi tarinoita kerrottavana vaan oman ajan puutteesta. Jos kuitenkin kirjoittaisin myös silloin kun minulla ei ole yksityisyyttä menetän osan luovasta visiosta kirjottaakseni blogiin tekstiä. Sekin jo häiritsee, että joku voisi lukea keskeneräistä kirjoitusta, se voisi jopa johtaa bloggauksen keskeytymiseen. Siitä karkaa se pieni taika mikä on aina silloin kun lukee uutta kirjoitusta jonkun mieleisen blogista.
Asiasta toiseen ja jätetään nuo selitykset sikseen. Oma aikani on välillä niin kortilla, etten ehdi edes hyvälle ystävälle soittaa kysyäkseni kuulumisia. Kiire ehken johtuu hektisestä työstäni ja tyttöystävästäni, olemmehan vastarakastuneita :) Annan aikaani toisten käytettäväksi ja en kuluta sitä lainkaan itseeni. Minusta on kuitenkin mukavempi olla tyttöystäväni vieressä tai olla ihmisten keskellä töissä. Vaikka olen hieman jättänyt ystäväni taka-alalle, ei kuitenkaan tarkoita, että olisin heidän tyystin unohtanut. En vain jostain syystä halua lämmittää välejä heihin sen takia, että voisimme ystäväni kanssa esimerkiksi käydä pizzeriassa syömässä. Käytän sitä varten hyväksi, meitä kaikkia varten luotua, tietoverkkoa. Minulle ei jostain syystä ole tärkeää kirjaimellisesti nähdä ystävääni vaan tieto heidän hyvinvoinnistaan riittää.
Olenko sitten erakko? En mielestäni - Luon vain itselleni mieleistä tekemistä. Sitä en tiedä kostautuuko tämä minulle myöhemmin tulevaisuudessa ystäväpiirin supistumisena vai miten se esiintyy. Pitäisikö minun lähteä yksin tai ystävieni kanssa johonkin ja ottaa hieman hajurakoa nykyiseen elämääni? Ehkä. Toisaalta voisin järjestää vaikka bileet ja kutsua ystäväni yhteen. Katsotaan mitä saan aikaiseksi.
Pohtien,
Jääkarhunen
>> Soundgarden - Black hole sun

Substantiivi: moka(puhekieltä) kaduttava teko
Painava viikko takana. Otsikko kuvaa monella tavalla toimintaani tällä viikolla.
Kaikki alkoi pienestä asiasta. Tekstiviestistä.
Poistin erään viestin, jonka lähetin eräälle uudelle naispuoliselle tuttavalle. Voisi sanoa häntä, erilaiseksi ystäväksi.Hän on jo hetken halunnut minun lähtevät hänen kanssaan ostoksille ja drinkille. Viestin sisällössä suostuin lähtemään oikeastaan vasten tahtoani. Mielessäni raksutti rakkaan mielipiteet asiasta. Tein päätöksen poistaa viestin.
Tajusin kuitenkin liian myöhään, että luottamukseni rikkoutuu kuin karkaistu lasi. Se pysyy kasassa, mutta on pieninä sirpaileina kunnes sitä vähän tönäisee ja lasi hajoaa täysin.
Illalla pahoitin ajattelemattomuudellani tyttöni. En ole elämäni aikaisemmin törmännyt niin monimutkaiseen tapahtumaketjuun kuin se oli. Oli aika laittaa silmät kiinni ja valmistautua heräämään työntäytteiseen päivään.
Töissä painoi kaksi asiaa. Tapaanko uuden ystäväni ja piristän hänen mieltään vai jätänkö tapaamatta uuden ystäväni ja pyrin rakentamaan luottamustani takaisin parisuhteesani. Valitsin tässäkin väärin. Päätin tavata uuden ystäväni.
Hän puhui asioita, joita lähinnä hyviltä ystäviltä odottaa kuulevansa. Hän myös kuunteli minua. Oli outoa kun hän huomioi minua aivan toisella tavalla kuin muut ihmiset. Hän ei kuitenkaan vetänyt lautoja yli tasanteen. Eli käyttäytyi täysin erilailla kuin odotin. Käsitinkö sittenkin väärin hänen aikeensa.
Mieleni oli hetken riemuissaan. Minut huomataan taas. Se oli hieno tunne. Unohdin kaiken muun, pidin itseäni siinä tilanteessa tärkeimpänä. Unohtaen kuitenkin sen tärkeimmän, melkein tämänkin blogin pääaiheen, oman rakkaan. Se ketä odottaa näkevänsä aamulla, töiden jälkeen ja illalla nukkumaan mentäessä. Tajusin sen aivan liian myöhään.
Tähän tussipiirrokseen ei pyyhekumi auttanut.
Kantapäät lattiaan ja painot olalle. Ainakin minä oletan oppineen taas jotain uutta. Tästä aletaan rakentamaan uutta alustaa.
En halua tälläistä itselleni, miksi teen sitä toiselle?
"Olen sinussa kiinni, sinä tiedät vaikka myönnä en
Läheisyyttäs kaipaan rakkauttasi tarvitsen
Olen sinussa kiinni, sinuun kiinni jään
Sanot: Pois! Ja minä menen, kohta huomaat etten mennyt mihinkään"
Ajattelematon,
Jääkarhunen

Onhan se aina ollut tiedossa, että naiset jostain syystä aina kiinnostuvat varatuista miehistä. Heissä on jotain mitä ei vaan voi saada, en tiedä sitten onko se sitten se vaikea saatavuus vai ominaisuudet jotka ovat jo kelvanneet toisellekin naiselle.
Vaikka nainen on aina nainen, on sen kaataminen sinkkuna aina sama asia. Ensin hierotaan tuttavuutta sitten lakanoita... Noh, ei se niin helppoa aina ole (paitsi tyrmäreillä). Sinkkuna oli aina kilpailua ja tietynlaista hakemista.
Parisuhde on kyllä hemmetin monimutkainen juttu. Itsellenikään ei ole vielä selvää mitä tuo oma nainen minussa oikeen näkee. Ei se totuus Jääkarhusesta ole aivan kauheen ihana. Olen varma ettei se voi olla ulkonäkö tai muut ominaisuudet. Ulkonäöllisesti olen aivan helvetin ruma sopuli ja ominaisuuksina pystyn tyhjentämään oluttölkin sekä kertomaan älyttömiä juttuja. Olen elukka.
Voittaa se kuitenkin sinkkuuden. Aina saa. Äh, melkein aina :)
Parisuhteen mukana on tullut myös tämä muiden naisten kiinnostus. Mikä helvetti siinä on kun sinkkuna ei kiinnosta, mutta kyllä sitten varattu mies kelpaisi. SAMA MIES HERRANJESTAS! Tarjontaa on enemmän kuin olisi varaa hoidella.
Ja jos eroat, myös kiinnostus loppuu.
Hassua siinä on se, ettei sellainen kiinnosta. Olen jo monet illat miettinyt mitä itse nään omassa naisessani niin paljon, että haluan tehdä hänelle aamupalaa, siivota hänen jälkiään, ostaa hänelle jotain kivaa ja helliä häntä ihan loputtomiin. Mutta onhan se mukava käpertyä iltaisin sinne lämpimään kainaloon kun hän samalla hieroo päätä. Se on oikeesti aika saatanan siistiä. Uskomatonta. Tunnen olevani koukussa. En tossun alla. Naiset on Jääkarhusen tassun alla.
Miettien ja päätä rapsuttaen,
Jääkarhunen
>> Sara Bareilles - Love Song


Kuulen, näen ja koen täällä kuitenkin enemmän sellaista mitä vaan muualla Suomea juurikaan et näe.